tiistai 26. maaliskuuta 2013

Yandex rakentaa palvelinkeskuksen Suomeen

Venäjän Googlena tunnettu Yandex hakukone laajentaa palvelinkapasiteettia Mäntsälään.

Palvelinkeskuksen kahdeksan hehtaarin alue on ostettu Mäntsälän kunnalta ja kauppahinnaksi on kerrottu 1,5 miljoonaa euroa, kauppa kuitenkin odottaa vielä vahvistusta Mäntsälän valtuustossa jossa se käsitellään 8. huhtikuuta.

Kun lupa- ja muut asiat on saatu kuntoon Yandex aloittaa alueen rakentamisen, Yandex uskoo että alueella alkaa rakennustyöt viimeistään elokuussa.

Yandex on neljänneksi suurin hakukone maailmalla, se tarjoaa myös muita palveluita Googlen tapaan käyttäjille joita sillä on 90 miljoonaa, yhtiö myös työllistää maailmanlaajuisesti liki 4000 työntekijää. Mäntsälän yrityskehitys Oy epäilee Yandexin työllistävän Suomessa ainakin 50 henkilöä.

LÄHDE: Tekniikka & Talous