maanantai 23. syyskuuta 2013

Apple julkaisi jo päivityksen uudelle iOS 7 käyttöjärjestelmälleen

ios7_logoUusi iOS 7 on saanut jo ensimmäisen korjauspäivityksensä joka Applen mukaan korjaa joitakin bugeja. Apple ei tarkemmin erittele päivityksen kohteita paitsi että se on saatavilla ainoastaan uusille iPhone 5C ja iPhone 5S puhelinmalleille.

iPhone 5S:än yksi kovasti mainostettu ominaisuus on että sen sormenjälkitunnistimella voi tehdä helposti ostoksia App Storessa ja iTunesissa muuttamalla perinteinen salasanan syöttäminen pelkäksi sormen painalukseksi, osa uuden puhelimen käyttäjistä kuitenkin valitti että tunnistusta ei tapahdu ja käyttäjien on syötettävä Apple ID salasana perinteisin keinoin.

Nyt 7.0.1 korjaa ainakin tämän bugin, mitä käyttäjiin ja heidän palautteisiin eri keskustelupalstoilla on uskominen.

iPhone 5C:n toimintojen parantamisesta ei ainakaan vielä ole tihkunut tietoja mutta kovin suurista muutoksista tuskin on kyse sillä 7.0.1 päivityksen koko on ainoastaan noin 17 megatavua.

Uuden päivityksen voi ladata, ellei puhelimesta jo uutta versiota löydy niin normaalin päivityksen kautta tai iTunes 11.1 version päivitystoiminnon kautta. Apple on kuitenkin lisännyt uuden päivityksen suurimpaan osaan uusia luureja.

Vakavampi virhe vielä korjaamatta:

iOS 7:sta on löydetty myös melko vakava virhe jonka ansiosta lukittuun ja koodilla suojattuun puhelimeen tai tablettiin pääsee sisälle herätyskellon avulla joka löytyy ylös vedettävästä hallintovalikosta (control center), jostain syystä kun kyseistä valikkoa voi oletuksena käyttää edelleen lukitusruudusta käsin. Bugi liittyy lukitun tilan toimintoihin, osa ohjelmista kuten kamera ja kello ovat käytettävissä rajoitetusti myös lukittuna ja laitteen voi sulkea kellon ollessa päällä, mikäli näin aikoo tehdä kysyy laite haluatko varmasti sulkea laitteen, jos painatkin “peruuta” painiketta ja painat heti sen jälkeen nopeasti pari kertaa kotinäppäintä, pääsetkin laitteen avoinna olevien sovellustenvalikkoon josta pääsee muun muassa kamerasovellukseen.

Kamerasovellus on lukitussa tilassa oletuksena rajallinen, esimerkiksi sillä ei voi jakaa kuvia eikä sillä näe jo laitteella otettuja kuvia, ainoastaan kuvat jotka on lukitussa tilassa otettuja on nähtävillä, mutta niitäkään ei voi jakaa esimerkiksi Twitteriin. Jos kamerasovellukseen menee kuitenkin yllä kuvaillun “vinkin” mukaisesti, toimii sovellus tällöin normaalisti ja gallerian kaikki kuvat ovat näkyvillä ja jaettavissa muihin sovelluksiin kuten Twitteriin.

Allekirjoittanut kokeillut:

Kokeilin itse konstia iPadilla, iPadilla avointen sovellusten valikko kyllä tulee esiin mutta se lähtee myös yhtä nopeasti pois ja laite palaa lukitusruutuun niin että en kerkiä valitsemaan kameraa. Toiset käyttäjät ovat taas sanoneet että he eivät ole päässeet valikkoon kertaakaan. Uskonkin että tuon sovellusvalikon saisi jäämään näkyville ajoittamalla kotinäppäimen painalukset paremmin.

Applen uskotaan joka tapauksessa tällä hetkellä kamppailevan tämän ongelman korjaamiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"