Hollannissa testataan uudenlaista jalankulkijoille tarkoitettua liikennevaloa. Valo on asetettu suoraan katukivetykselle, jaa miksi? koska älypuhelinten käyttäjät eivät huomioi valoja muuten.
Hollannin Bodegravenin kunnassa on huomioitu jalankulkijoiden käyttäytymisessä selkeä muutos, nykyisin kävelijät eivät enää katso suoraan eteensä vaan suoraan alas, sillä he tuijottavat kädessään olevaa älypuhelintaan.
Jos katse on alas, ei tuolloin kiinnitä tarpeeksi huomiota liikennevaloihin ja saattaa hölmöyksissään kävellä liikenteen sekaan aiheuttamaan vaaratilanteita, tilanteita joita tapahtuu päivittäin.
Kun liikennevalot ovat siellä mihin silmät osoittavat, voi puhelintaan tuijottava huomioida taustalla olevan merkkivalon paremmin ja käyttäytyä sen mukaan.
Bodegravenissa katukivetykseen tungettua liikennevaloa testataan tällä hetkellä yhden suojatien kohdalla ja jos tulokset näyttävät hyviltä, voidaan uusia valoja asentaa myös muihin liikennevaloihin.
Tässä videossa esitellään uuden katutasoliikennevalon toimintaa:
Huom!. Video muuttui automaattisesti käynnistyväksi joten se ei ole enää nähtävillä tällä sivustolla, se on kuitenkin näkyvillä lähdelinkin kautta.
LÄHDE: World Economic Forum
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"be excellent to each other"