keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Apple vaatii 40 dollaria per Samsungin puhelin

Apple ja Samsung ovat olleet pitkään jo oikeudessa, väittäen toisiaan tuotekopioinnista ja patenttirikkeistä. Oikeustaistelut ovat olleet varsin värikkäitä ja yhtiöt ovat voittaneet ja hävinneet niissä vuoronperään ympäri maailmaa eikä taistelut näytä loppuvan vielä pitkään aikaan.

Yhtiöiden toimitusjohtajat tapasivat yhteisessä palaverissa jossa oli tarkoitus keskustella nykyisestä tilanteesta. Järkeviä sopimuksia ei kuitenkaan tapaamisessa saatu aikaiseksi vaan ainoastaan lisää vettä kiukaaseen, sillä Apple haluaa 40 dollaria per myyty Samsung puhelin tai tabletti.

Apple on asettanut korkean hintalapun Samsungin väitetyistä patenttirikkomuksista, kyse on viidestä niin sanotusta softapatentista jotka käsittelevät lähinnä laitteiden käyttöliittymän toimintoja. Näille patenteille Apple on asettanut hinnaksi 8 dollaria per patentti, yhteensä siis 40 dollaria laitetta kohti.

Apple siis suostuisi lisensoimaan kyseiset viisi patenttia mutta naurettavan kalliiseen yhteishintaan.

Historiaa:

Viimeisimmässä oikeustaistossa Apple hävisi kun se haki myyntikieltoa Samsungin laitteille. Laitteet joista oli tuolloin kyse, olivat jo sen verran vanhoja malleja, ettei niitä olisi ollut markkinoilla enää muutenkaan. Tuolloin tuomari oli sitä mieltä että patentit joita Samsung tuolloin Applen väitteiden mukaan väärinkäytti, ei olleet niin merkittäviä että ne olisivat vaikuttaneet asiakkaiden ostopäätökseen.

Apple valitti tuomiosta tai tuomiotta jättämisestä ja valituskierre päätyi takaisin samalle tuomarille (Lucy Koh). Nyt kuitenkin mukaan on otettu myös tällä hetkellä myynnissä olevat Samsungin laitteet joilla Apple yrittää nyt siis rahastaa Samsungia.

Oikeutta käydään yhtiöiden välillä jälleen maaliskuun loppupuolella.

LÄHDE: Slashdot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"