maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kiina estää suoratoistopalveluita esittämästä Yhdysvaltalaisia suosittuja TV-sarjoja

Kiinan viranomaiset ovat katsoneet mitä ilmeisemmin että muutamat hyvin suositut Yhdysvaltalaiset TV-sarjat ovat joko Kiinan vastaisia tai suoraan haitaksi maan kansalaisille.

Muun muassa Kiinalainen Youku -videopalvelu on saanut kirjeen jossa viranomaiset pyytävät yhtiötä poistamaan suosittuja Yhdysvaltalaisia TV-sarjoja palvelustaan.

Youku joutuu jättämään nämä sarjat: The Big Bang Theory, The Good Wife, NCSIS sekä The Parcticen.

Youkun lisäksi monet muutkin palvelut ovat saaneet samanlaisen yhteydenoton, yhtiöiden yhteyshenkilöt eivät ole uskaltautuneet kommentoimaan asiaa omilla nimillään, joten viestin on täytynyt olla melko hurjaa luettavaa.

Miksi palveluiden täytyy poistaa Yhdysvaltalaiset TV-sarjat, siihen viranomaiset eivät ole antaneet mitään suoraa syytä joten syytä voi vain arvailla, yksi järkeen käypä syy voisi olla esimerkiksi se että  Kiinan hallitus haluaa saada enemmän kotimaista tuotantoa palveluihin, tai sitten on aina se enemmän perinteisempi syy joka on jo yllä kertaalleen mainittu.

Kiinassa suoratoistopalvelut ovat mitä ilmeisemmin saaneet eri vapauksia perinteisiin TV-kanaviin verrattuna, kuten oikeuden hankkia sisältöä perinteisiä kanavia laajemmin.

Nyt näyttää siltä että tämä erityisoikeus on päätetty lakkauttaa kerta heitolla, ehkäpä siksi että suoratoistopalvelut ovat myös Kiinassa yleistyneet nopeiden yhteyksien myötä.

LÄHDE: The Guardian