maanantai 14. heinäkuuta 2014

Palvelimet Venäjän rajojen sisäpuolelle tai tulee bannia

Venäjän lippupalloVenäjällä on valmisteltu ja jo alahuoneen hyväksymä laki joka pakottaa internet palveluiden palvelimet Venäjän maaperälle mikäli ne keräävät tietoja Venäjän kansalaisista, jos palvelut eivät tottele tulee maa estämään palveluiden käytön Venäjältä käsin.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ei ole vielä allekirjoittanut lakia jonka duuma eli parlamentin alahuone on hyväksynyt, kun Putin lopulta lain allekirjoittaa tulee se voimaan vuoden 2016 aikana.

Esimerkiksi Youtube pitäisi toimia palvelimilla jotka ovat fyysisesti Venäjän maaperällä, se tarkoittaisi sitä että mikäli Google haluaisi kaiken Youtuben sisällön näkyvän myös Venäjällä, olisi videot ja niiden tietokanta kopioitava Venäläisiin palvelimiin erikseen.

Voi olla hyvinkin varmaa että mikäli Putin hyväksyy lain, ei enää internetin suosituimmat palvelut siellä aukene kovinkaan helposti.

Lain tarkoituksena on “suojella” Venäjän kansalaisia ulkomaisilta tiedusteluviranomaisilta, tosin todellisuudessa Venäjä itse haluaa seurata kansalaisiaan paremmin internetissä.

Putin on itse sanonut koko internetin olevan CIA:n hanke tiedustelutarkoituksiin. Vladimir Putin on lähes samaan hengenvetoon sanonut että hän ei ole viemässä internetin vapautta vaan haluaa suojella viattomia, anteeksi mitä?

Venäjän tai lähinnä Putinin internet -politiikka on äärimmäisen tiukkaa, edellisistä tempauksista voi lukea lisää täältä.

LÄHDE: Helsingin Sanomat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"