maanantai 25. huhtikuuta 2016

Facebookiin tulossa “tippipainike”

Facebookiin tulossa “tippipainike”Facebook saattaa tuoda palveluunsa painikkeen jonka avulla voi tukea rahallisesti palvelun muita käyttäjiä, myöskin mainostulojen jakoa käyttäjille päin mietitään.

Niin sanottu tippitoiminto on olemassa jo monessa muussa palvelussa mutta lakiteknisistä syistä ne eivät useinkaan näy kuin vain Yhdysvaltalaisille kävijöille, joka tapauksessa Facebookissa mietitään nyt samankaltaisen toiminnon tuomista sosiaalisen median jättipalveluun.

Tällä hetkellä käyttäjillä, sivuilla tai tapahtumilla ei ole mahdollisuutta hyötyä suoraan rahallisesti Facebookista, jatkossa vaihtoehtona voisi olla Youtuben tapaan mahdollisuus saada Facebookissa näytettävistä mainoksista tietty prosentti sekä muiden käyttäjien tekemät pienet lahjoitukset tippipainikkeen avulla.

Facebook on kysellyt vaihtoehtoja suoraan käyttäjiltä pyytämällä heitä vastaamaan lyhyeen kyselyyn jossa parhaaksi katsomansa vaihtoehdon voi valita, kysely on rajattu hyvin pienelle osaa palvelun käyttäjistä, käyttäjille jotka palvelu on todentanut ja joidenka äidinkieli on englanti.

Tuoko Facebook lopulta mitään ansaintamalleja palveluunsa jää nähtäväksi, ideana se kuitenkin olisi erittäin mielenkiintoinen ja puoleensa vetävä liike.

LÄHDE: The Verge