tiistai 9. elokuuta 2016

Hulusta tuli täysin maksullinen

Hulusta tuli täysin maksullinenYhdysvalloissa aikoinaan suurtakin suosiota ja medianäkyvyyttä saanut TV-sarjoja verkossa esittävä Hulu on muuttunut täysin maksulliseksi palveluksi.

Hulu on ollut myös monien Suomalaisten käyttäjien suosiossa koska sen sisältöön on päässyt helposti VPN-palveluiden kautta, nyt kuitenkin käytölle tulee selkeämpi rajoite nimittäin maksumuuri.

Aikaisemmin TV-sarjoja näyttänyt palvelu toimi Spotifyn kaltaisesti mainosrahoituksella, näyttäen kävijöille sarjojen yhteydessä mainoksia, käyttäjät pystyivät myös ottamaan käyttöön Hulu Plus version jossa mainoksia ei näytetty ja sisältöä oli enempi tarjolla.

Hulussa ollaan kuitenkin tultu nyt siihen tulokseen ettei ilmaisversio kannata, mainoksista ei saa tarpeeksi tuottoa. Hulluinta kuitenkin on se ettei palvelussa lopeteta kuitenkaan mainosten esittämistä. Mikäli käyttäjä haluaa siirtyä maksullisen Hulun pariin, tulee tälle hintaa vähintään 7,99 dollaria kuukaudessa johon sisältyy myös mainoksia.

Mikäli käyttäjä on valmis maksamaan 11,99 dollaria kuukaudessa pääse käyttäjä mainoksista kokonaan eroon, halvemman version käyttäjille mainoksia ei sentään tuputeta samaan tahtiin kuin ilmaisversion aikana.

Muita eroja ei tällä hetkellä vaihtoehdoissa ole.

LÄHDE: Variety