perjantai 11. helmikuuta 2011

Virhe vai pelastus? Nokia ottaa Windows Phonen tärkeimmäksi alustakseen

nokialogoMatkapuhelinvalmistaja Nokia on julkistanut tänään aamulla lehdistötiedotteen jossa yhtiö kertoo suunnittelevansa laajaa yhteistyötä ohjelmistoyhtiö Microsoftin kanssa.

Nokia ottaa lehdistötiedotteen mukaan Microsoftin kehittämän Windows Mobile –käyttöjärjestelmän sen ensisijaiseksi älypuhelin käyttöjärjestelmäkseen jonka päälle yhtiö rakentaa omia ratkaisujaan.

“Tänäpäivänä kehittäjät, operaattorit sekä käyttäjät haluavat kiinnostavia mobiililaitteita ja ratkaisuja, se ei tarkoita yksinomaan laitteita vaan myös ohjelmia, palveluita sekä toimivaa asiakaspalvelua, tämä kaikki yhdessä varmistaa erinomaisen käyttökokemuksen” kommentoi Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop lehdistötiedotteessa.

Video Nokian strategiapäiviltä jossa Stephen Elop sekä Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer kertovat yhteistyöstä.

© Noka Conversations

Symbian käyttöjärjestelmää yhtiö ei ainakaan toistaiseksi vielä meinaa heivata ja Nokia arvioikin että ainakin 150 miljoonaa Symbian alustaista laitetta tullaan myymään tulevien vuosien aikana.

Intelin sekä Nokian yhdessä kehittämä Linux-pohjainen MeeGo -mobiilikäyttöjärjestelmä tulee kärsimään eniten, Nokia meinaa hypetetylle käyttöjärjestelmälle vain testaajan asemaa.

Muutoksia Nokiassa vaaditaan sillä Applen iOS –sekä varsinkin Googlen Android käyttöjärjestelmä on vienyt hurjasti Nokian markkina-asemia maailmalla. Elop ei ole ollut tyytyväinen varsinkaan Yhdysvaltojen markkinoihin joihin Nokia ei ole aikaisemmista yrityksistä huolimatta saanut kunnolla otetta.

Suurin syy Nokia – Microsoft yhteistyölle taitaa nimenomaan olla Yhdysvaltojen huonot markkina-asemat, muutoin en Windows Phone käyttöjärjestelmän valinnalle näe juurikaan järkevää syytä.

Euroopassa Android syö myös Symbian pohjaisten älypuhelinten markkina-asemaa mutta verrattuna Yhdysvaltojen lukuihin tilanne ei olisi ehkä ollut kuitenkaan näin suuren muutoksen arvoista maailmanlaajuisesti.

Muutoksen olisi helpommin ymmärtänyt mikäli kyseessä olisi ollut kokeilu Yhdysvaltojen markkinoilla.

Varsinkin tehokäyttäjät ovat odottaneet Nokialta MeeGo käyttöjärjestelmällä varustettuja mobiililaitteita kuin kuuta nousevaa, tähän Nokia on useasti vastannut että MeeGolle on varattuna suuria odotuksia yhtiön sisällä. Nyt onkin mielenkiintoista seurata miten mobiilimaailma ja varsinkin kehittäjät ottavat uutisen vastaan.

Päivitetty 14:25: Video lisätty

LÄHDE: Nokia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"