Microsoft on kehittänyt emulaattorin yhtiön tuoreimpaan pelikonsoliin Xbox Oneen jonka avulla uudessa konsolissa voi ajaa edeltäjänsä pelejä.
Tällä hetkellä Xbox 360 pelejä on saatavilla emulaattorin kautta muutamia kymmeniä Xbox Onelle mutta toistaiseksi edusta ei pääse vielä kaikki nauttimaan, aluksi toiminto on saatavilla vain Xbox Preview ohjelman jäsenille ja myöhemmin syksyllä Microsoft tuo emulaattorin saataville kaikille.
Kyseessä on siis yksinkertaisimmillaan emulaattori joka tuo vanhan tutun Xbox 360 Dashboardin Onelle, Dashboardin kautta pelejä voi sitten ladata ja pelata. Emulaattori tunnistaa pelaajan Live tunnuksen ja mahdollistaa jo omistettujen pelien lataamisen verkosta Xbox Onen kiintolevylle.
Emulaattori pelit elävät Onessa kuin luulisivat olevan oikeassa 360 konsolissa, Live tunnus ei voi kerryttää siis vanhoilla peleillä Onen saavutuksia vaan ainoastaan 360:n saavutukset ovat käytössä.
Kuitenkin Xbox One toimii taustalla täydellä teholla ja esimerkiksi kuuntelee pelaajien äänikomentoja, peleistä voi myös ottaa ruutukaappauksia äänikomennoin, myös snap-toiminto toimii emulaattorin kanssa, pelin vierelle voi tuoda Xbox Onen tutut toiminnot.
Mikä hienointa niin myös Xbox 360 levy-pelit on mahdollista ladata jatkossa suoraan kiintolevylle verkosta, levy laitetaan normaaliin tapaan Onen Blu-ray asemaan ja emulaattori tunnistaa pelin, tämän jälkeen peli ladataan verkosta, ilmeisesti emulaattori ei osaa lukea sellaisenaan levyn tiedostoja, tosin levy pitää edelleen pitää asemassa pelin aloituksen aikana aitoustarkistuksen vuoksi.
Ei aivan kaikkia, eikä ehkä muitakaan ihan helposti:
Kaikkia pelejä One ei kuitenkaan, ainakaan emulaattorin kautta tule saamaan sillä se ei tue edellisen sukupolven Kinect kameraa, joten Kinect pelit jäävät odottamaan mahdollista One päivitystä.
Microsoft ei voi myöskään lisätä kaikkia pelejä emulaattoriin sillä jokainen peli vaatii uuden sopimuksen pelin oikeudet omaavan yhtiön kanssa, kehittäjiltä ja oikeuden omistajilta ei vaadita Microsoftin mukaan mitään muuta kuin lupa, MS tekee itse muutostyön.
Microsoft on kuitenkin luottavainen projektin onnistumiseen ja lupaa heti alkuun sata yhteensopivaa 360 peliä sekä tulevien kuukausien aikana satoja lisää.
Microsoft seuraa myös pelaajien toiveita siitä mihin peleihin yhtiön kannattaa panostaa eniten, yhtiöstä mainitaan että he seuraavat monia eri foorumeita joista he yrittävät saada kokonaiskuvan toiveista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"be excellent to each other"