torstai 17. syyskuuta 2015

Valtio tuomassa kapasiteettia valokuituhankkeisiin?

Valtio tuomassa kapasiteettia valokuituhankkeisiin?Liikenne- ja viestintäministeriössä ollaan katsottu etteivät kaupalliset operaattorit ole toimineet tarpeeksi nopeasti ministeriön asettaman valokuitutavoitteen kohdalla, Ministeriössä mietitään nyt pitäisikö Cinian astua operaattoritoimintaan mukaan.

Valtion kokonaan omistama Cinia voisi olla se yhtiö joka tarjoaisi kapasiteetin kunnille, yksityisille ja yrityssektorille jos nykyiset kaupalliset operaattorit eivät siihen halua lähteä.

Suomessa valokuitu on saatavilla jo yli puoleen (53 %)  koko maan kotitalouksista ja kasvua tapahtuu kokoajan lisää. Suurissa kaupungeissa katvealue voi olla kuitenkin kokonaisia kortteleita ja asumiskeskuksia, esimerkiksi Turussa noin 75 prosenttia kotitalouksista on saatavuusalueen sisäpuolella, Helsingissä 55 % ja Espoossa 35 prosenttia, luvut näyttävät varsinkin Turun kohdalla erittäin hyviltä mutta tuo 25% katve voi käsittää tuhansia asukkaita ja yrityksiä.

Nykyiset suuret operaattorit kuten Elisa, Sonera, DNA eivät ole kiinnostuneita panostamaan katvealueisiin vaikka ministeriön asettama koko maan tavoite on 99% vuoteen 2015 loppuun mennessä.

"Laajakaista 2015 -hankkeen päämääränä on, että vuoden 2015 loppuun mennessä yli 99 prosentilla käyttäjistä on saatavilla 100 megan laajakaistayhteys enintään 2 kilometrin etäisyydellä vakituisesta asuinpaikasta tai yrityksen toimipisteestä. Käyttäjiksi lasketaan vakinaiset asunnot sekä yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden vakinaiset toimipaikat." -Viestintävirasto.

Ministeriö haluaisi saada vauhtia operaattoreihin mutta mikäli sitä ei saada, otetaan käyttöön ässäkortti nimeltä Cinia.

Cinia on yhtiö joka on esimerkiksi Sea Lion merikaapelin takana, mikäli nykyisiä operaattoreita ei kiinnosta, niin Cinialla olisi tarjolla huomattavasti kaistaa jota voitaisiin luovuttaa myöskin kotitalouksien käyttöön, on vielä epäselvää tulisiko Cinia itse myymään toimittamiaan kuituyhteyksiä asukkaille suoraan vai sulautettaisiinko ne esimerkiksi paikallispuhelinyhtiöiden tuotteisiin jonkinlaisen yhteistyön avulla.

Vaihtoehtoja on monenlaisia mutta esimerkiksi kunnille ja muille toimijoille Cinia voisi olla oma, itsenäinen b2b-tyyppinen myyjä.

Mikäli Cinia lopulta lähtee touhuun mukaan, toivoo se ennen kaikkea saavansa rakennustoimiin mukaan sähköyhtiöitä joiden omien kaapeliasennuksien yhteydessä voitaisiin vetää myös valokuitu samoihin kaivantoihin. Sähköyhtiöt tekevät nyt reippaalla aikataululla johtovetoja maan alle koska heidän on noudatettava asetusta jonka mukaan kaikkien sähkökaapeleiden tarvitsee olla sääolosuhteilta suojattuina vuoteen 2028 mennessä ja työtä on sanalla sanoen paljon.

Cinialta myös ilmoitetaan että alustavia keskusteluita sähköyhtiöiden kanssa on jo käyty.

Olisikin melko hölmöä avata samat tai lähes samat kaapelikaivannot uudelleen myöhemmin vain jotta sinne saataisiin valokuitukaapelit mukaan, sillä yli 90 prosenttia valokuituasennusten kustannuksista tulee kaivuutöistä, yhteistyöllä kustannuksia voitaisiin jakaa järkevästi.

LÄHDE: Tekniikka & Talous

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"