tiistai 22. huhtikuuta 2014

Netflixillä paineita nostaa kuluttajahintoja

Suosittu elokuvien, TV-ohjelmien sekä dokumenttien suoratoistopalvelu Netflix joutuu mahdollisesti nostamaan nykyistä kuluttajahintaa, syitä saattaa olla enemmän kuin virallinen lausunto antaa ymmärtää.

Netflix on tehnyt ennätystulosta viime aikoina ja sen liikevaihto on ylittänyt miljardin dollarin.

Samalla Netflix on kuitenkin solminut salaisia sopimuksia suurten monikansallisten operaattoreiden kanssa joiden tarkoituksena on mahdollistaa Netflix suoratoiston hyvälaatuinen ja häiritsemätön dataliikenne kyseisten operaattoreiden asiakkaille.

Sopimukset ovat käytännössä tarkoittaneet sitä että Netflix on maksanut operaattoreille riihikuivaa jotta he eivät heikentäisi keinotekoisesti asiakkaidensa datasiirtoa Netflixiin, operaattorit kun väittävät Netflixin tukkivan heidän yhteydet.

Hintojen nousu osattiin ennustaa, Netflix väittää syyn olevan toisaalla:

Yleisesti on uskottu että kyseiset diilit tulevat lopulta näkymään palvelun loppuhinnoissa ja nyt näin näyttää käyvän. Netflix luonnollisesti itse väittää että kyse on sisällönhankinnasta sekä tuotannosta johtuvat paineet, yhtiö kun julkaisee myös itse tuotettuja sarjoja palveluun.

Uudet asiakkaat uusilla hinnoilla:

Netflixin kaavailema hinnannousu tulisi koskemaan aluksi vain uusia asiakkaita, nykyiset asiakkaat saisivat pitää nykyisen sopimuksensa mukaisen hinnan, ainakin pari vuotta eteenpäin.

Koskee myös Suomea:

Netflix toimii tällä hetkellä 41 maassa ja sillä on noin 49 miljoonaa aktiivista tilaajaa, kaavailtu korotus kuukausihintaan astuisi voimaan kaikissa maissa.

Irlannissa Netflix nosti alkuvuodesta kuukausihintaa eurolla ylöspäin (7€ -> 8€) ja tämä koski myös voimassa olevia sopimuksia.