torstai 16. syyskuuta 2010

Microsoft julkaisi uuden selaimen beta-version

ie9betaMicrosoft on lupaustensa mukaisesti julkaissut Microsoft Internet Explorer 9 –selaimestaan beta-version.

Julkaisu tapahtui 15. Syyskuuta ja latausvaihtoehdoista löytyy myös suomenkielinen versio niin 32-bittiseen kuin myös 64-bittiseen Windowsiin (Vista, 7).

Uusi selain käynnistyy nopeammin kuin aikaisempi versionsa ja se tarjoaa myös työkalun jonka avulla käynnistysnopeutta voi lisätä entisestään, poistamalla selainlaajennuksia kuten vaikkapa Javan käynnistymisen.

Selain lataa verkkosivustot nopeasti vaikka tosin monessa sivussa latauksen alkuvaiheessa näkyy outo sivunmuodostusmekanismi, joten on hyvä muistaa että selain todellakin on vasta beta-vaiheessa.

Internet Explorer 9 Beta“Ysin” käyttöliittymä on muuttunut entistä lasisemmaksi joten näyttävyys vaatii Windowsista Aero-käyttöliittymä kiihdytyksen päällä oloa.

Käyttöliittymä on tehty myös hyvin yksinkertaiseksi, välilehdet on asetettu näkymään osoiterivin oikealle puolelle joka taas aiheuttaa turhaa tilan kanssa kilpailemista näiden kahden elementin välillä, parempi vaihtoehto olisi jos välilehdet olisivat osoitepalkin yläpuolella kuten Googlen Chromessa. Välilehtien tilaa ei voi itse määritellä mutta osoitepalkin leveyttä voi säätää haluamakseen.

Yhtenä yksityiskohtana päivitä- ja pysäytä painikkeet voidaan asettaa osoitepalkin vasemalle puolelle joka varmasti parantaa oikealta vasemalle päin kirjoittavien käyttökokemusta.

Selaimen oletusulkoasusta on poistettu näkyviltä lähes kaikki mahdollinen mutta suosikit, komentopalkin sekä tilarivin saa pysyvästi näkyville mikäli näin tahtoo, tosin suosikit palkki on edelleen vanha harmaa palkki joka ei tue Aeroa, joten sen näkyvillä olo rikkoo melko ikävästi uuden käyttöliittymän tuoman rauhallisuuden.

Selaimesta ja sen uusista ominaisuuksista saa lisää tietoa Microsoftin IE9-sivustolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"