torstai 24. maaliskuuta 2011

Youtube poisti Pasi Viherahon tunnuksen

Pasi ja RonttiYoutube on poistanut kulttimaineeseen nousseen Suomalaisen elektroniikkaharrastajan, Pasi Viherahon tilin.

Videosivusto vetoaa tekijänoikeusloukkauksiin joista sivustolle on ilmoittanut kummallinen No Time Records, kyseisestä NTR;stä ei ole juurikaan tietoja esillä eikä Youtube ole kommentoinut ilmiantojen sisältöä julkisesti.

Pasi Viheraho oli saanut aikaisemmin jo varoituksen Youtuben ylläpidolta jossa häntä uhattiin tilin sulkemisella, tuolloin Viheraho esiintyi liikkuvassa autossa kuljettajan paikalla, juoden olutta.

Viheraho ilmoitti julkisesti seuraavassa videossaan kyseisestä varoituksesta ja alkoi etsimään uutta kotia videoilleen erilaisista videosivustoista ja nyt näyttää siltä että Viheraho on asettunut päivittämään Vimeo –tiliään.

Monet Pasi Viherahon fanit ovat perustaneet Youtubeen videokanavia joihin he lähettävät vanhoja Pasin videoita sekä myös uusia, jotka voi kopioida vapaasti Vimeo palvelusta, näin Youtube käyttäjät voivat edelleen katsella Viherahon uusiakin videoita palvelusta, tosin videoiden kommentoinnit eivät ehkä saavuta Viherahoa itseään jatkossa.

Fanit ovat myös vedonneet ylläpitoon jotta Viherahon Youtube tili avattaisiin uudelleen.

2 kommenttia:

  1. Pasi kusetti teitä, ei hän ajanut autoa vaan video oli muokattu. Kuvasin videon ja muokkasin sen Pasin kanssa yhdessä. Pasin tili pitäisi avata uudelleen, koska Youtubesa on niin paljon helpompi käydä kuin Vimeossa.

    VastaaPoista

"be excellent to each other"