sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Meego puhelimia sittenkin?

jollaEx-Nokialaiset meinaavat aloittaa Meego-puhelimien kehittämisen omassa yrityksessään.

Suomalainen Jolla Oy on palkannut useita Nokialla aikaisemmin työskennelleitä MeeGo-kehittäjiä ja nyt yhtiö uhkuu intoa ja meinaa tuoda ensimmäisen MeeGo-puhelimensa myyntiin jo tämän vuoden puolella.

Jolla Oyn MeeGo-puhelin ja sen käyttöjärjestelmä ei tule kuitenkaan olemaan mikään N9-kopio vaan sille on suunniteltu oma käyttöliittymä sekä muuta Jollan itsensä kehittämää tekniikkaa, puhelimen tekniikasta ei yhtiö ole ilmoittanut toistaiseksi mitään.

Jolla yhtiönä on melko kummallinen ja hiljainen, he käyttävät ilmoituskanavananaan toistaiseksi Twitteriä, eikä heiltä löydy omaa kotisivua tai mitään lisätietoja luvatusta tuotteesta. Myös LinkedInistä voi seurata yrityksen nimeämisiä.

Jolla Oy on rekisteröity osakeyhtiöksi vuonna 2011 ja sen päätoimialaksi on ilmoitettu ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus, eli rekisterin mukaan yhtiö olisi vain ohjelmistotalo.

Yrityksen toimitusjohtaja Jussi Hurmola puhuu haastatteluissa MeeGon ympärille kehittyneestä yhteisöstä ja Nokian MeeGo-projektin työntekijöistä ja heidän odotuksistaan.

Jolla Oy on käynyt keskusteluita Nokian kanssa tulevasta MeeGo-puhelimestaan mutta haastattelusta ei käynyt selväksi miksi keskusteluita on käyty ja mikä niiden sisältö on ollut.

katso haastattelu tästä linkistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"