LG esitteli messuilla prototyyppiä 84 tuuman 4K-näytöstä jossa on kosketustuki ja Windows pohjainen käyttöjärjestelmä.
Näyttö itsessään tarjoaa kirkkaan ja laadukkaan kuvan mutta erikoisen siitä vasta tekeekin sen kosketuspaneeli, toistaiseksi demolaite sisältää Windows käyttöjärjestelmän ja sen päälle rakennetun käyttöliittymän jossa kosketuksesta otetaan kaikki irti.
Vergen toimittaja pääsi kokeilemaan tätä demo tai prototyyppiä ja kuten The Vergen jutun videossa näkyy, vasteaika kosketukselle ei joka tilanteessa ole vielä optimaalinen, voinee johtua myös käyttöliittymän raskaudesta, mutta esimerkiksi kuva objektien käsittelyssä vasteaika on todella nopea.
LG ei ole julkaisemassa konseptiaan sellaisenaan markkinoille mutta leikkii ajatuksella että tulevaisuudessa suurin osa televisoista saattaisi olla kosketusnäyttöjä.
Isot kosketuspaneelit saattavat kiinnostaa myös mainostajia, esimerkiksi kauppakeskusten, metro-asemien ja muiden yleisten tilojen seinillä voisi pyöriä näillä näytöillä interaktiivisia mainoksia tai muita info-ruutuja, esimerkiksi alueen kartta jota voisi käännellä ja etsiä haluamansa liikkeen tai palvelun helpon käyttöliittymän avulla.
LÄHDE: The Verge
Päivitetty 7:51, poistettu video IT Paukun jutusta, upotuskoodi ei toimi kuten pitäisi :/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"be excellent to each other"