Suomen Ympäristöministeri Ville Niinistö olisi valmis ottamaan Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten vakoiluohjelman paljastaneen Edward Snowdenin Suomeen, mikäli Snowden anoisi turvapaikkaa Suomesta.
Niinistön mielestä turvapaikan saanti voisi olla mahdollista Snowdenin kohdalla. “Kriteerit saattaisivat täyttyä”, mietiskeli ministeri Helsingin Sanomille.
Nykyisellään Snowdenin epäillään olevan jossakin hotellissa Hong Kongissa jossa hän luottaa kovasti paikallisiin viranomaisiin jotta he suojelisivat häntä Yhdysvaltojen oikeustoimilta.
Snowden ei usko Yhdysvaltojen tarjoavan hänelle riittävää oikeussuojaa, esimerkkinä hän pitää muita samassa tilanteessa olleita, tästä syystä hän pakoilee Hong Kongissa, Hong Kong siksi koska hän luottaa alueen hallintoon ja sen kulttuuriin joka suojelee sananvapautta hyvinkin uskollisesti, näin ainakin 29-vuotiaan Snowdenin mukaan.
Niinistö kommentoi myös NSA-tilannetta avoimesti:
“Tietosuojan kannalta tiedustelupalveluille ei voi antaa rajattomia oikeuksia. Niitä on voitava kontrolloida parlamentaarisesti ja tietosuojaviranomaisten toimesta. Ne eivät voi olla lain yläpuolella, vaan valvojaa täytyy valvoa.”
Paljastuneen nettivakoilun laillisuuden ja tietosuojan kannalta tilanne on hyvin kiinnostava. Siitä on keskustelu hallituksessa ihan yleisellä tasolla." Ville Niinistö kommentoi asiaa Helsingin Sanomille.
LÄHDE: HS.FI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"be excellent to each other"