tiistai 24. syyskuuta 2013

Google rajoittaa ulkoisten lisäosien käyttöä Chromessa ensi vuodesta lähtien

chrome_uusilogo1Googlen ensi vuoden Chrome -selaimen kehityssuunnitelmiin kuulu monien erilaisten lisäosien sulkeminen pois selaimesta. Kyseessä on NPAPI yhteyden pois jättäminen.

Niin sanotut Plug-Init ovat lisäosia jotka laajentavat tietyiltä osin selaimen käyttömahdollisuuksia mutta saattavat myös aiheuttaa mitä kummallisempia ongelmia selaimen toiminnassa.

Useat lisäosat ovat esimerkiksi ulkoisten multimediasovellusten aputyökaluja jotka mahdollistavat niiden omien tiedostoformaattien soittamisen selain-ikkunasta käsin.

Edellä mainitun kaltainen, ikään kuin selaimen väärinkäyttö saattaa aiheuttaa kuitenkin yhteensopivuus ongelmia, esimerkiksi jos jokin ulkoinen ohjelma haluaa soittaa vaikkapa .mp4 tiedostoa omalla soittimellaan kuten vaikkapa Applen Quicktime, tämä aiheuttaa turhaa hidastelua ja mahdollisesti aiheuttaa vielä muitakin ongelmia selaimen toimintaan. Chrome on osannut jo kauan .mp4 tiedostojen soiton sisäisellä soittimellaan jonka ulkoiset lisäosat ovat saattaneet korvata.

Lisäosat eivät ole Chromen laajennuksia eikä niitä siksi pidä niihin sekoittaa. Laajennuksia Chromeen voi edelleen kehittää vapaasti.

NPAPI eli Netscape plug-in application programming interface on kehittäjien suosima lisäosa -alusta jota Chrome on tukenut aikaisemmin alusta saakka, on sen todettu olevan myös monien ongelman alku ja juuri kuten vaikkapa tietoturva-asioissa. Chromesta otetaan NPAPIin tuki pois ja luotetaan siihen että kehittäjät löytävät parempia ratkaisuja tulevaisuudessa.

Googlen Chromessa on myös oma lisäosa -alusta nimeltä Pepper API jota käytetään muun muassa Chromen sisäisen Flash lisäosan ajamiseen, tätä alustaa Google ei lakkauta, sitä käyttävät myös monet muut Googlen itsensä kehittämät ulkoiset lisäosat.

Google tietää kuitenkin että monet käyttäjät edelleen haluavat tai joutuvat käyttämään Chromessa vanhoja lisäosia ja siitä syystä yhtiö yrittää tehdä siirtymäkaudesta rauhallisen jättämällä tuen muutamille suosituimmille lisäosille.

Alla olevat lisäosat toimivat myös jatkossa toistaiseksi:

  • Silverlight
  • Unity
  • Google Earth
  • Google Talk
  • Facebook Video

Google Chrome estää jo nyt harvinaiset ja vanhentuneet lisäosat. Esimerkkejä estetyistä lisäosista ovat:

  • Java
  • RealPlayer
  • QuickTime
  • Shockwave
  • Windows Media Player
  • Adobe Reader ennen versiota Adobe Reader X

Google ei ole yksin lopettamassa vanhentuneen lisäosa -alustan tukemista, myös Mozilla on tekemässä samoin Firefox -selaimensa kanssa.

LÄHDE: The Chromium Blog

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"