Orcale joka vastaa Javan kehityksestä on ilmoittanut että seuraavassa JDK:ssa (jdk9) ei toimiteta enää selainlaajennusta koska selaimet eivät yksinkertaisesti halua sitä tukea.
Orcalen tiedote on hyvin lyhyt ja yhtiö periaatteessa toteaa siinä että monet selainkehitäjät ovat muuttaneet käytäntöjään siten ettei ulkopuolisia ohjelmia voida enää kutsua, tästä syystä moisen kehittäminenkin on turhaa jos sitä ei kerta voi enää juurikaan käyttää.
Orcale toivoo että nykyisten java applettien kehittäjät siirtyvät hyödyntämään Java Web Start teknologiaa joka mahdollistaa javasisällön ajamisen mutta ei vaadi laajennuksia.
Java Web Start on ollut mukana Javan kehitystyökaluissa jo vuodesta 2001 mutta sen tukeminen sovelluksilta on ollut aina ohjelmistokehittäjästä itsestään kiinni, Web Start on periaatteessa käynnistin jolla appletit näyttäyvät ikään kuin natiiveina työpöytäsovelluksina, Web Start antaa käyttäjän myös luoda sovellukselle työpöytäkuvakkeen.
Java Web Start on siis yksinkertaisimillaan työkalu jolla selain voidaan poistaa käyttäjän ja java appletin (ohjelman) välistä.
Orcale on julkaissut lyhyen muistion kuinka nykyiset java appletit voidaan siirtää Java Web Starttiin.
JDK 9 josta lisäosa poistetaan on toistaiseksi vielä kehitysasteella ja sen uskotaan tulevan valmiiksi tämän vuoden aikana.
Uutinen on erinomainen asia tietoturvalle:
Tietoturvan kannalta on erinomaista että Oracle uskalsi tehdä tämän siirron, nykyisin tosin yhä vähemmän enää näkee verkossa Javalla tehtyjä ohjelmia tai pelejä, sellaisia kuitenkin vielä on mutta toivottavasti kehittäjät ymmärtävät siirtyä HTML5-ratkaisujen pariin ja kuopata Java niiden osalta kokonaan.
Javalle on vielä käyttöä:
Uutinen ei siis kerro siitä että Java oltaisiin kuoppaamassa, sitä kuitenkin käytetään edelleen miljoonissa erilaisissa laitteissa joten ihan vielä ei välttämättä tarvitse etsiä uutta ohjelmointikieltä työnsä pitämiseksi.
LÄHDE: Oracle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"be excellent to each other"