tiistai 15. maaliskuuta 2016

Netflixissä oli mielenkiintoinen ominaisuus, vedettiin pois

Netflixissä oli mielenkiintoinen ominaisuus, vedettiin pois

Netflixin mobiilisovelluksen beta-versiota käyttävät löysivät nykyistä edellisestä versiosta ominaisuuden jonka avulla käyttäjä pystyi rajoittamaan palvelun käyttämää mobiilidataa.

Videopalvelu kuitenkin veti kyseisen version pois ja ominaisuutta ei enää ole saatavilla.

Netflix kertoo ettei Mobile Data Saver -nimistä ominaisuutta oltu vielä tarkoitettu laajempaan testausohjelmaan vaan vasta sisäiseen testaukseen.

Normaalisti Netflixin ohjelma itse määrää kuinka laadukasta videota palvelusta lähetetään päätelaitteelle, tämä perustuu yksinomaan yhteyden nopeuden mittaukseen, ei operaattoriin tai varsinkaan asiakkaan mobiililaajakaistasopimukseen.

Netflixiä ei siten juurikaan kannata käyttää mobiililiittymissä joissa on datakatto, datakatot ovat varsinkin Yhdysvalloissa yleisiä.

Uusi ominaisuus olisi kätevä ratkaisu mobiililiittymiä käyttäville asiakkaille, he uskaltaisivat käyttää Netflixiä enemmän myös datakatollisissa liittymissään kun voisivat päättää kuinka paljon dataa Netflix elokuvasta lähettäisi, toki videon laadun kustannuksella.

Julkaisutöppäys tapahtui Androidille mutta uutta ominaisuutta voi odottaa Androidin lisäksi myös iOS-alustalle. Kuitenkaan mitään aikataulua siitä koska ominaisuus tuodaan julkiseen beetaan tai vakaaseen ohjelmaversioon ei ole kerrottu.

LÄHDE: TechCrunch