Microsoft on julkaisemassa uuden 7.8 versionumerolla olevan Windows Phone käyttöjärjestelmä päivityksen, uuteen päivitykseen kuuluu muun muassa uusittu aloitusnäyttö.
Aloitusnäytön tiilejä on yksinkertaistettu ja kokoa on muutettu paremmin näytön kokoa palvelevaksi.
Tiilet ovat myös käyttäjän itsensä muokattavissa, vaihtoehtoina on kolme erilaista kokoasetusta.
7.8 versio julkaistaan päivityksenä kaikille nykyisille Windows Phone puhelimille.
Windows Phone 8 versiota ei taas voida julkaista päivityksenä, syyksi Microsoft ilmoittaa tekniset syyt, eli ohjelmisto on suunniteltu siten että se ei toimisi päivitettynä ja sen voi saada vain tuleviin puhelinmalleihin.
Windows Phone 7.8 käyttää edelleen CE kerneliä eikä siten tue niin sanottuja natiiveja sovelluksia, toisin kuin Windows Phone 8.
Käyttöliittymäpäivityksen myötä peruskäyttö on kuitenkin näiden kahden version suhteen samankaltainen ja yhden mukainen, CE kernelin eli käyttöjärjestelmän ytimen käyttö johtunee Windows Phone 7 –laitteille asetettujen laitevaatimusten rajallisuudesta, uudemmat laitteet jotka hyödyntävät Windows Phone 8 versiota, ovat entistä tehokkaampia ja laitepohjaisesti suojatumpia jolloin natiivisovellusten käyttö voidaan sallia.
Windows Phone 8 tukee erityisesti natiivisovellusten lisäksi, laitteita joissa on tuplaydinprosessori sekä suuren tarkkuuden näyttö, WP8 saattaa siis olla myös tulevaisuudessa tablet yhteensopiva, vaikka perus Windows 8 tukee tablet käyttöä myös on WP8 sitä huomattavasti kevyempi vaihtoehto.
Muutamia kuvia uudesta käyttöliittymästä:
Windows Phone 7.8 on nykyisellään vielä varhaisessa vaiheessa ja julkaisuaikataulu ei ole vielä lopullinen, sen uskotaan kuitenkin tulevan saataville jo lähikuukausien aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"be excellent to each other"