torstai 13. joulukuuta 2012

Google Maps takaisin iPhoneen

Google on saanut valmiiksi sen kauan odotetun Google Maps sovelluksen navigointeineen sekä Street-Viewineen iPhonelle, julkaisun kanssa oli kuitenkin hämminkinä.

Google Maps julkaistiin tänä aamuna Applen Appstoreen mutta se vedettiin sieltä hyvin pian pois, mahdollisesti Applen toimesta, lopulta se kuitenkin julkaistiin uudelleen ja tilanne on sitä myöten selvä, nyt sovellus on ladattavissa.

Google MapsGooglen karttasovellus on ollut iPhone matkapuhelimessa valmiiksi asennettuna jo sen ensimmäisestä versiota lähtien, kuitenkin kun Apple julkaisi uuden version sen mobiilikäyttöjärjestelmä iOS;sta oli Google Maps poistettu siitä ja tilalle oli tullut Applen oma Maps sovellus.

Applen Maps on kuitenkin ollut surkea esitys, se on ohjannut ihmisiä väärään paikkaan, sen navigaattori on ohjannut autoilijoita kävelyteille sekä myöskin neuvonut kääntymään keskeltä siltaa moottoritielle.

Käyttäjät ovat olleet ongelmista hyvinkin äänekkäitä verkossa ja vaatineet Applea lisäämään Google Mapsin myöskin uuteen versioon, monet olivat jättäneet koko päivityksen lataamatta jotta voivat pysyä Google Mapsissa ja sen tarjoamassa tutussa navigaattorissa.

Käyttäjät eivät myöskään pitäneet siitä että Applen karttasovellus ei sisältänyt suosittua Street-View näkymää jolla kaduilla pystyi liikkumaan 360 panoraamakuvien avulla.

Street View

Nyt käyttäjiä on kuultu ja he saivat tahtonsa läpi, Google Maps tarjoaa tutun ja turvalliseksi koetun navigoinnin sekä ikävöidyn Street View –ominaisuuden.

Apple tuskin kuitenkaan on ollut kehityksestä kovinkaan innoissaan, onhan se potkinut Apple Mapsin projektijohtajia ulos firmastaan ja muita henkilöitä jotka ovat olleet osallisena sen kehitykseen, tai lähinnä kehittymättömyyteen.

Google Maps on tällä hetkellä tarjolla vain iPhone koossa, iPad versiota joudutaan odottamaan hieman pidempään.

Google Maps Appstoressa ilmaiseksi tästä linkistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"