maanantai 10. helmikuuta 2014

Sony myy VAIO bisneksensä, televisiot tytäryhtiöön

Sony ilmoitti että se ei enää kehitä PC-tuotteita ja on halukas myymään VAIO tietokoneiden valmistuslinjansa JIP:lle (Japan Industrial Partners). Sony keskittyy jatkossa mobiilituotteisiin.

Yhtiö arvioi että sen nykyinen tilikausi päättyy jopa miljardin dollarin tappioon joten yhtiö on todellisen remontin tarpeessa.

Sony perustelee myyntiä PC-markkinoiden yleistä nykytilaa, eli yhtiö ei näe juurikaan kasvumahdollisuuksia ainakaan VAIO-tietokoneiden markkinoissa, yhtiö haluaa jatkossa keskittyä kehittämään nykyisiä mobiilituotteitaan kuten älypuhelimia sekä tabletteja.

JIP ottaa Sonyn PC bisneksen haltuun ja kaupan uskotaan olevan valmis heinäkuuhun mennessä. JIP luo itselleen uuden yhtiön joka keskittyy VAIO (Visual Audio Intelligent Organizer) tietokoneiden myyntiin Japanissa, joten laadukkaiden ja välillä hyvinkin kokeellisten VAIO tietokoneiden hankkiminen Japanin ulkopuolella tulee ainakin alussa olemaan vaikeampaa.

Kaupasta on kerrottu että Sony tulee osallistumaan uuden yhtiön rakentamiseen omilla investoinneillaan. JIP tulee myös palkkaamaan noin 300 Sonyn nykyistä työntekijää uuteen yhtiöön. Kaupan arvoa ei ole julkaistu.

TV-Yksikkö yhtiöitetään:

Myöskin Sonyn TV-yksikössä tapahtuu muutoksia, se meinataan irtauttaa emoyhtiöstä ja sitä varten perustetaan uusi tytäryhtiö.

TV puolella on tarkoitus keskittyä uusiin 4K-paneeleihin entistä laajemmin, joka taas tarkoittaa perustelevisioiden valmistus kapasiteetin vähenemistä. Sony on tällä hetkellä Japanin sekä Yhdysvaltojen 4K-televisioiden markkinajohtaja.

Sonyn sisäisten muutosten vuoksi se tulee irtisanomaan maailmanlaajuisesti noin 5 000 työntekijää.

LÄHDE: The Verge / Sony lehdistötiedote

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"