tiistai 10. elokuuta 2010

Valtava tappio taistelussa internetin vapauden puolesta

verizon-google Aikaisemmin vahvasti internetin neutraalisuutta ja vapautta puolustava Google on kääntänyt osittain kelkkansa ilmoittamalla että tukee ajatusta sallia operaattoreiden säännöstellä mobiileja datayhteyksiä.

Viime viikolla spekuloitiin miksi Googlen väki on käynyt salaisia keskusteluja Yhdysvaltalaisen Verizon operaattorin kanssa, epäiltiin jopa että Google on ollut ostamassa itselleen Verizonin verkosta priorisoitua kaistaa omiin palveluihinsa mutta tämän huhun yritykset kuitenkin yhteistuumin kielsivät, kuitenkaan neuvotteluja ei kielletty mutta ei niistä eilistä päivää aikaisemmin puhuttu mitään virallisesti.

Neuvottelujen sisältö on siis ollut keskustelua siitä minkälaisen yhteisen kannan he ottavat neutraalikeskustelussa, se miksi Google on Verizonin kanssa käynyt edes keskusteluja ei ole selvinnyt, mutta syyksi arvellaan yhtiöiden tulevaisuuden kaavailuja Googlen käyttöjärjestelmiä pyörittävistä laitteista joita tulee olemaan tabletit ja puhelimet, nämä kaikki kun tulevat toimimaan 3g/4g sekä tulevaisuuden matkapuhelindataverkoissa, myöskin Verizonin ylläpitämissä.

Google sanoo virallisessa blogissaan että kiinteiden yhteyksien (kuten ADSL-yhteyksien) täytyy pysyä sääntelyn ulkopuolella mutta mobiileille verkoille se on sallittava koska niiden tekniikka ja käytettävyys muuttuvat niin usein, tarkemmin syytä ei selvitetty mutta eiköhän tämänkaltainen ajatusmaailma juuri lopeta tekniikan kehittymisen kun parempaa ei tarvitse kehittää niin paljon priorisoinnin pitäessä liikenteen aisoissa.

Tämänkaltainen tukeminen myös mahdollistaa operaattoreille hallitsemattoman sääntelyn joka näkyy ennen kaikkea käyttäjien laskuissa, onkin hyvin mahdollista että operaattorit alkavat laskuttamaan palvelun mukaan, esimerkiksi jos käytät Googlen palveluita maksat 2€/kk, jos käytät Microsoftin palveluita maksat 2€/kk ja päälle vielä säätelemättömät liikennekustannukset.

FCC joka vastaa suomessa lähinnä Liikenne ja viestintäministeriötä on Googlen ja Verizonin yhteistä ajatusmaailmaa vastaan ja vaatii edelleen internetin pysyvän neutraalina verkkona jossa vain kilpailtaisiin puhtaasti palveluilla, operaattoreilla ei saisi olla mitään oikeutta olla säätelemässä verkkoihinsa minkäänlaisia mielivaltaisia estoja tai priorisointijärjestelmiä (myydä priorisointia palveluna).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"