perjantai 18. marraskuuta 2011

Nokia sai syyskuussa aloitetut yt-neuvottelut päätökseen

Alla Nokian lehdistötiedote, Nokialta lähtee yt-neuvotteluiden tuloksena vuoden 2012 loppuun mennessä 1700 työntekijää joille yhtiö ei ole vielä saanut neuvoteltua työpaikkaa muista yrityksistä, yhtiö kuitenkin yrittää edelleen saada työntekijöilleen uudet työpaikat Bridge –ohjelmansa avulla.

- kokonaisvähennystarve Suomessa 300 työpaikkaa, aiemmin huhtikuussa ilmoitetun 1400 työpaikan lisäksi.
- vähennykset toteutetaan vaiheittain vuoden 2012 loppuun mennessä.
- tarkempien paikkakuntakohtaisten vaikutusten arvioidaan selviävän vuoden 2012 lopussa.

Nokia kertoi syyskuussa lisätoimistaan henkilöstön ja toimintojen sopeuttamiseksi maailmanlaajuisesti, ja aloitti tähän liittyvät yt-neuvottelut Suomessa. Syyskuussa aloitetut muun muassa Location & Commerce -liiketoimintaa, yhtiön tukitoimintoja ja myyntiä ja  markkinointia koskevat yt-neuvottelut on nyt saatu päätökseen.
 
Kokonaisvähennystarve Suomessa on syyskuussa ilmoitetun mukaisesti 300 työpaikkaa, aiemmin huhtikuussa 2011 ilmoitetun 1400 työpaikan lisäksi. Yt-neuvotteluissa on käsitelty vähennysten perusteita, aikataulua ja niitä tukitoimia, joita Nokia tarjoaa henkilöille, joiden tehtävät ovat loppumassa. Vähennykset toteutetaan vaiheittain vuoden 2012 loppuun mennessä, ja niiden aikataulu vaihtelee yksiköittäin. Nokia arvioi myös tarkempien paikkakuntakohtaisten vaikutusten olevan selvillä vuoden 2012 lopussa.
 
"Työntekijöidemme uudelleentyöllistymistä ja uusia uramahdollisuuksia tukeva Bridge-ohjelma on käynnissä kaikilla Suomen paikkakunnilla, joilla Nokia toimii. Ensikokemukset esimerkiksi uudelleentyöllistymismahdollisuuksista ovat olleet lupaavia ja uskomme myös, että yrittäjyyttä tukeva ohjelmamme mahdollistaa uusien kasvuyritysten synnyn Suomessa", sanoi Nokian Suomen henkilöstöjohtaja Ville Valtonen.
 
Nokia tukee yhtiön arvojen mukaisesti irtisanomisuhan alla olevien työllistymistä usein eri keinoin, kuten tarjoamalla taloudellista tukea, koulutusmahdollisuuksia ja tukea yrittäjyyteen. Lisäksi kaikilla vähennyksen kohteena olevilla työntekijöillä on mahdollisuus pysyä Nokian palkkalistoilla kaksi kuukautta, vaikka tehtävät sitä ennen loppuisivatkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"