maanantai 17. joulukuuta 2012

Nexus 4 Suomeen viikolla 51

Viimeisin Google Nexus -sarjan malli, Nexus 4, esiteltiin 29. lokakuuta. LG Electronicsin mukaan Nexus 4 -mallin ensimmäinen toimitus saapuu Suomeen tämän viikon aikana.

Suuren globaalin kysynnän ja Suomessa tehtyjen ennakkovarausten vuoksi Nexus 4 -älypuhelimen hankkiminen ilman ennakkovarausta on vaikeaa ennen joulua. Seuraavan toimituksen odotetaan saapuvan Pohjoismaihin tammikuussa 2013.

Puhelin:

LG ja Google ovat kehittäneet Nexus 4 -puhelimen yhteistyössä. LG:n edistyksellinen tekniikka on yhdistetty viimeisimpään Android-versioon ja tuloksena on paras Google-käyttökokemus.

“LG:llä on ollut suuri ilo olla mukana kehittämässä viimeisintä Nexus-mallia", sanoo LG Electronics Mobile Communications Companyn pääjohtaja Tri Jong-Seok Park. “Käyttäjät arvostavat varmasti muotoilun ja toimivuuden täydellistä tasapainoa sekä viimeisimmän sukupolven Android -käyttöjärjestelmää.”

“Teimme ensimmäistä kertaa yhteistyötä LG:n kanssa Nexus-tuotteen kehittämisessä”, kertoo Googlen digitaalisesta ja mobiilisisällöstä vastaava Senior Vice President Andy Rubin. “LG:n huippuosaamisella on ollut tärkeä osuus projektissa. Tuloksena on tuote, joka on täynnä toimintoja, tuntuu hyvältä kädessä ja suoriutuu tehtävistään nopeasti.”

Nexus 4 –puhelimessa on huipputasoinen 8 Mp:n kamera, jonka Photo Sphere -toiminnolla tallennat jokaisen yksityiskohdan. Voit ottaa Nexus 4:llä kuvia eri suunnista ja niiden yhdistelmänä syntyvä ”Photo Sphere” sijoittaa sinut tapahtumien keskipisteeseen. Valokuvat ladataan välittömästi verkkoon Instant Upload -toiminnolla, joten ne pysyvät aina tallessa.

Suorituskyky:

Nexus 4:n tehokas neliytiminen Qualcomm Snapdragon  S4 Pro -prosessori varmistaa puhelimen nopeuden ja suorituskyvyn. Voit selata paljon grafiikkaa sisältäviä verkkosivuja, pelata suorituskykyä vaativia mobiilipelejä ja vaihtaa vaivatta sovelluksesta toiseen. Nexus 4 on kaikkien aikojen nopein älypuhelin 2 Gt:n RAM-muistin ja kaikkien aikojen nopeimman Android-version ansiosta.

lgnexus4_3Näyttö:

True HD IPS Plus -näyttö on 4,7 tuuman kokoinen ja tarkkuudeltaan 1280x768 pikseliä – pikselitiheys on 320 ppi.

Lasi on pyöristetty reunoilta, joten kosketusnäytön käyttö on miellyttävää. Samalla uraauurtava Zerogap Touch -näyttötekniikka luo tunteen, että voit koskettaa jokaista pikseliä. Näyttö on naarmuuntumista kestävää Corning Gorilla Glass 2 -lasia.

Tarkemmat tekniset tiedot löydät täältä.

Tekniset tiedot:
Piirisarja: Qualcomm Snapdragon S4 Pro -prosessori, jossa 1,5 GHz Quad-Core Krait CPU
Käyttöjärjestelmä: Android 4.2 Jelly Bean
Verkko: 3G (WCDMA), HSPA+
Näyttö: 4,7 tuuman WXGA True HD IPS Plus (1280 x 768)
Muisti: 8 Gt / 16 Gt (16 Gt -versio Pohjoismaissa)
RAM: 2 Gt
Kamera: 8 Mp kamera sekä etupuolella 1,3 Mp HD-kamera
Akku: 2,100 mAh litiumpolymeeriakku (sisäinen) / Puheaika: 15,3 tuntia / Valmiusaika: 390 tuntia
Koko: 133,9 x 68,7 x 9,1 mm
Paino: 139 g
Muuta: Langaton lataus, NFC

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"