tiistai 19. maaliskuuta 2013

Nyt on aika päivittää Seiska

Mikäli Microsoft Windows 7 käyttöjärjestelmään ei ole vielä asentanut Service Pack 1 huoltopakettia, on sen aika nyt, jos ei muuten niin pakotetusti.

Microsoft muistuttaa että Windows 7;n perusasennuksen tuki loppuu jo muutaman viikon kuluttua, tarkalleen 09.04.2013 mutta tukea saa jatkettua mikäli käyttöjärjestelmään asentaa suuren huoltopäivityksen, eli Service Pack 1;sen. Päivityksen latauksen jälkeen tietoturvaa parantavia päivityksiä tulee saamaan Microsoftilta aina vuoden 2020 tammikuuhun saakka.

Mikäli päivitystä ei ole vielä asentanut, tulee se Windows Update päivitystoiminnon kautta tarjolle tärkeänä päivityksenä ja se asentuu järjestelmään automaattisesti, joko kerralla tai vaiheittain.

Yrityskäyttäjiä automaattinen päivitys ei koske, mikäli heillä on keskitetty oma päivityspalvelin käytössä.

Service Packin latauskoko riippuu tietokoneeseen jo asennettujen päivitysten määrästä mutta joka tapauksessa se tulee oleman sen verran suuri että sitä ei suositella lataamaan ainakin pienellä siirtomääräisellä datapaketilla olevalla 3G-liittymällä. (voit samantien purkaa koko älyttömän sopimuksen ja hankkia oikean liittymän ilman datakattoja). Päivityksen asennus vaatii myös useamman tietokoneen käynnistyskerran jotka tapahtuvat automaattisesti asennuksen yhteydessä.

Päivityksistä puheen ollen, mainitaan nyt samalla myös että Microsoft Internet Explorer 10 –selain on tullut tarjolle Windows 7 käyttöjärjestelmälle ja se on saatavilla samaisesta Windows Update palvelusta.

LÄHDE: MBnet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"