tiistai 6. elokuuta 2013

Mielenkiintoinen kannanotto

Australialainen kuurosokeiden järjestö (Australian Deafblind Council) haluaa eroon CAPTCHA-tunnistustekniikasta joka on käytössä useassa verkkosivustossa.

CAPTCHA -tunnisteen syötöllä on tarkoitus estää roskapostin, turhien tai vahingollisten tunnusten teko, valeostoksia ja muita sivustojen ylläpitoa rasittavia toimia. Mutta se on myös äärimmäisen vaikeakäyttöinen ja vaikeasti lähestyttävä tekniikka esimerkiksi sokeille ja muille rajoittuneille ihmisille.

Tekniikka perustuu siihen että käyttäjälle esitetään kuva joka sisältää tekstiä, sanoja tai kirjainyhdistelmiä jonka käyttäjän täytyy kirjoittaa sille varattuun tilaan, mikäli teksti ja kuva vastaavat, pääsee käyttäjä sivustolla eteenpäin.

Sokeita ja heikkonäköisiä helpottavat ruudunlukijat eivät tunnista CAPTCHA -tunnisteen kuvaa ja estävät näin heikkonäköisten pääsyn palveluihin.

Esimerkiksi lipunosto konserttiin saattaa jäädä tekemättä mikäli myyjä käyttää tunnistetekniikkaa.

Vaikka CAPTCHA:ssa on mahdollisuus kuunnella kuvan teksti, on se silti ongelmallinen edelleen monelle käyttäjälle.

Nyt järjestö vetoaakin useisiin sivustojen ylläpitäjiin ja yrityksiin jotta CAPTCHA:sta päästäisiin eroon, silläkin uhalla että se tuottaa roskapostia, valeostoksia ja muita haittoja. He ovat saaneet Australian muitakin järjestöjä mukaan ja ongelmasta on tehty adressi joka hyödyttää asian eteenpäin viemistä.

Adressi lähtee suurten yritysten johtajille kuten Googlen Larry Pagelle, Microsoftin Steve Ballmerile, Facebookin Mark Zuckerbergille ja monille muille.

Kannanotto on hyvä avaus keskustelulle, toivottavasti verkosta saadaan rakennettua sellainen jota jokainen voi käyttää. Tieto kuuluu kaikille.

LÄHDE: IT News

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"