keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Elop: Nokia merkki katoaa seuraavan 10 vuoden aikana

Stephen ElopNokian entinen toimitusjohtaja Stephen Elop on kertonut lehtihaastattelussa että Nokia brändi saattaa kadota seuraavan 10 vuoden aikana mobiilimarkkinoilta kokonaan.

Stephen Elop viittaa Microsoft kauppaan kuulunutta Nokia brändin yksinoikeutta, Microsoftia tuskin kiinnostaa Nokia brändi kun omaakin ovat mobiilimaailmassa kehittämässä.

Microsoft kerkesi jo Yhdysvalloissa mainostaa Lumia luureja ilman Nokia merkintöjä, sen Windows Phone kampanjassa.

Elop ei kuitenkaan pidä asiaa varmana vaan pitää vaihtoehtoja yllä, Microsoft ja Nokia ovat kummatkin miljoonien ihmisten tiedossa ja tunnistettavissa maailman laajuisesti joten päätös Nokia merkin lakkauttamisesta ei ole ihan helppo.

Elop muistuttaa myös että Microsoftilla on jo monia tuotemerkkejä kuten Xbox ja Surface kun taas Nokialla on periaatteessa vain Lumia, onko Lumia sopiva Microsoftin brändiksi sellaisenaan vai liitetäänkö ryhmä mahdollisesti Surfaceen.

Eilen julkaistu Nokian tabletti on kuitenkin Lumia sarjan lisäys mutta onko mahdollinen jatkokehitys tulevaisuudessa Surfacessa?

Täytyy myös muistaa se että vaikka Microsoft lakkauttaisikin omalta osaltaan Nokia brändin, tulee se 10 vuoden kuluttua takaisin Nokialle itselleen joka on saattanut tässä vaiheessa kehittää paljon sellaista johon nimeä voidaan hyödyntää uudelleen.

Tuskin Nokia nimeä mobiilituotteissa lopullisesti koskaan haudataan.

Elopin haastattelu löytyy Telegraphin sivulta jossa hän myös puolustaa suurta noin 19 miljoonan euron erorahaansa.

LÄHDE: YLE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"