maanantai 4. marraskuuta 2013

Google: 450 miljoonaa euroa lisää Haminaan

Google on ilmoittanut tiedotteessaan että se tulee lisäämään kapasiteettia Haminan palvelinkeskukseensa 450 miljoonalla eurolla, suunnitelmissa on muun muassa oma tuulipuisto.

Google investoi keskukseen 450 miljoonaa euroa lisää rahaa ja tämä tarkoittaa sitä että Google pystyy palkkaamaan lisärakentamisen ajaksi jopa 800 uutta työntekijää Haminaan.

Haminan palvelinkeskukseen on tarkoitus rakentaa oma tuulipuisto joka tuottaa tuulienergiaa keskuksen käyttöön. Haminan palvelinkeskus on myös edistyksellinen sen jäähdytysratkaisun vuoksi, se käyttää Suomenlahden merivettä jäähdyttääkseen kuumana käyviä palvelimia, meriveden käyttö jäähdytysjärjestelmässä on ensimmäinen laatuaan koko maailmassa.

“Meidät on otettu erittäin lämpimästi vastaan Suomessa ja olemme olleet todella tyytyväisiä maan vahvaan infrastruktuuriin ja yritysmyönteiseen ympäristöön”, sanoo Googlen palvelinkeskuspäällikkö Dieter Kern Googlen tiedotteessa.

Palvelinkeskus työllistää tällä hetkellä noin 125 täysipäiväistä työntekijää ja urakoitsijaa koostuen insinööreistä, teknisistä työntekijöistä, turvallisuudesta, ruokahuollosta sekä rakennusten ja ympäristön huollosta.

LÄHDE: Google

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"