torstai 22. tammikuuta 2015

Microsoft paljasti uusia ominaisuuksia tulevasta kympistään

Microsoft esitteli eilen illalla suomen aikaan uusia ominaisuuksia tulevasta Windows 10 -käyttöjärjestelmästä. Käyttöjärjestelmä ja sen ominaisuudet sekä siihen liittyvät palvelut ovat vielä hurjasti kesken mutta yhtiö kertoi jälleen jonkin verran lisää siitä mitä on luvassa.

Käyttöjärjestelmään nyt esitellyt uutuudet:

Microsoft esitteli käyttöjärjestelmän uusia ominaisuuksia sieltä täältä ja Joe Belfiore myös toisti useasti että nyt demottavat toiminnot eivät kaikki ole mukana seuraavassa Insider buildissa, vaan toimintoja kehitetään edelleen ja julkaistaan uusien versioiden aikana kun ne saadaan parempaan julkaisukuntoon.

Cortana - Digitaalinen avustaja:

Windows Phonen englanninkielisestä versiosta tuttu digitaalinen avustaja, Cortana on tulossa myös työpöytä Windowsiin. Avustaja luonnollisesti ymmärtää käyttäjän puhetta (tietyillä kielillä, ei Suomeksi).

Työpöytä version Cortanaa voi toki ohjata myös näppäimistön avulla, kirjoittamalle sille kysymykset ja komennot, mikä voikin olla monelle Suomalaiselle helpompi vaihtoehto kuin rallienglannin toistaminen kymmenettä kertaa tietokoneen ruudulle.

Cortana tavallaan korvaa Windowsin sisäisen haun, ainakin osittain sillä se osaa etsiä järjestelmästä esimerkiksi kuvia tietyltä ajanjaksolta, ehdottaa kirjoittaessa sovellusta ja käynnistää sen.

Cortanalle annettu paljon tilaa tehtäväpalkistaCortanalle on luotu oma hakupalkkinsa joka asettuu työpöydän tehtäväpalkkiin, sille on annettu melko paljon kallisarvoista tilaa tehtäväpalkista, mikäli hakupalkkia ei saa aktiiviseksi ilman hiirtä, esimerkiksi jollakin näppäinyhdistelmällä, voisi kuvitella tuolloin että sen käyttö on melko raskasta.

Vielä ei tiedetä tarkkaan kuitenkaan kuinka Cortana tulee työpöytäversiossa toimimaan tai mitkä sen asetukset ovat, voi olla että järjestelmään ei saa edes koko toimintoa käyttöön mikäli Windowsin käyttökieli ei ole Englanti tai muu Cortanan ymmärtävä kieli.

Musiikki -sovellus & Onedrive:

Microsoft on päivittänyt sisäänrakennetun musiikki sovelluksen (metro), siten että sen avulla voi jatkossa siirtää kaikki musiikkikappaleet Microsoftin Onedriveen sekä synkronoida kappaleita Windows Phonen kanssa.

Iltaisessa tilaisuudessa ei kerrottu tulevasta Onedrive ominaisuudesta enempää, esimerkiksi sitä maksaako tai onko oman musiikin siirtämistä jollakin tavoin rajoitettu? Kuten esimerkiksi Google Musicissa johon voi lähettää noin 20 000 kappaletta omasta musiikkiarkistostaan.

Kuvat -sovellukseen lisätty automatiikkaa:

Windowsin mukana tullut Kuvat-sovellus kokee myös uudistuksia seuraavien päivitysten aikana. Siihen tullaan muun muassa lisäämään huomattavasti automatiikkaa, joka ei vain paranna automaattisesti kuvia eri lähteistä vaan osaa luoda valokuva-albumeita, päivän, paikan ja tapahtumien perusteella. Kun käyttäjä on tarkistanut automaattisesti luodun albumin voi hän jakaa sen suoraan sovelluksesta käsin eteenpäin.

Kuvat-sovellus osaa myös etsiä parhaimmat kuvat, hetkistä jolloin on ottanut monta kuvaa lähes samanaikaisesti, muut kuvat sovellus piilottaa.

Sovellus tunnistaa kuvat myös Onedrive pilvipalvelusta ja lataa kuvista aina myös paikallisen kopion, joten kuvat ovat saatavilla jokaisella Windows 10 laitteella. Joe Belfiore kuitenkin totesi että automatiikan voi itse säätää haluamalleen tasolle, joten kaikkia ominaisuuksia ei ole pakko käyttää.

Se että kuvat tallentuvat automaattisesti Onedrivesta jokaiseen Windows 10 laitteeseen Kuvatsovelluksen kautta, ei varmasti ole tarpeellista, eikö se tuolloin riko koko pilvitallennuksen pointin?

Eikö olisi parempi että sovelluksen toiminnot olisi lisätty suoraan Onedriveen, jolloin paikallista muokkausta ei tarvitsisi tehdä lainkaan?

Käynnistä-valikon muutoksia:

Käynnistä-valikko Windows 10

Käynnistä-valikosta tulee entistä muokattavampi, esimerkiksi modernit sovellukset voidaan ryhmittää ja käynnistä-valikon kokoa voi muuttaa samalla tavalla kuin mitä tahansa muutakin sovellusikkunaa.

Käynnistä-valikon voi myös suurentaa kokoruudulle yhden painikkeen avulla joka löytyy valikon oikeasta yläkulmasta.

Käynnistä-valikon avautumiselle ja sulkeutumiselle on myös kehitetty pienenkö efekti, tätä ominaisuutta oltiin toivottu Insider -käyttäjien keskuudessa.

Microsoftin uusi selain:

Microsoft on myös kaikessa hiljaisuudessa kehitellyt uutta selainta, ei kuitenkaan Internet Explorerin välittömäksi seuraajaksi, ainakaan vielä.

Project Spartan

Uusi selain tottelee toistaiseksi koodinimeä Project Spartan.

Spartan on kevyt metrosovellus, tarkemmin Windows universal app, joka toimii kaikissa Windows 10 alustoissa sellaisenaan koska se jakaa saman koodin kaikkien Windows 10 järjestelmien kanssa.

Ulkoisesti selain näyttää nykyaikaiselta ja hyvin kevyeltä, nopeudesta ei vielä voi sanoa mitään sillä Microsoft ei selaimen teknisistä kyvyistä kertonut vielä juuri mitään, esittelyssä keskityttiin hyvin pikaisesti lähinnä selaimen ulkoisiin toiminnallisuuksiin, jotka olivat toki hyvin mielenkiintoisia nekin.

Selaimessa on tuki muun muassa stylus-kynille ja kosketusnäytöille joilla moni eri käyttäjä voi tehdä samanaikaisesti verkkosivulle merkintöjä ja muistiinpanoja, siten että merkinnät jäävät sivulle siihen kohtaan johon ne on alkujaan piirretykin.

Myöskin näppäimistöllä voi tehdä muistiinpanoja ja kommentteja verkkosivujen päälle.

Selaimesta löytyy myös sisäänrakennettu ruutukaappaus ominaisuus jolla selaimessa olevasta verkkosivusta voi ottaa halutunlaisen kuvan ja siirtää kuva suoraan johonkin sovellukseen kuten vaikkapa Onenoteen.

Lukutoiminnon avulla selain piilottaa esimerkiksi uutissivulta kaiken muun kuin uutisjutun, toiminnon avulla keskittyminen lukemiseen on entistä helpompaa.

Sisällön voi myös tallentaa niin sanottuun “lue myöhemmin” -listaan mikäli juttuja ei kerkiä lukemaan heti, lista synkronoituu muiden selainta käyttävien järjestelmien kanssa.

Selainta ei kuitenkaan saa vielä seuraavaan insider buildiin vaan se tulee saataville parin seuraavan kuukauden aikana. Windowsin mobiiliversioon selainta joudutaan odottamaan vieläkin kauemmin.

Uudenlainen yhtenäinen pelikokemus:

Windows 10 tuo jotain ennennäkemätöntä pelaajien keskuuteen, nimittäin paljon toivotun “cross-platform” moninpelituen, nyt vihdoinkin PC-pelaajat ja konsolipelaajat pääsevät pelaamaan samaa peliä keskenään verkkopelissä. On kuitenkin vaikea uskoa että toimintoa tukisi kovin moni peli tai jos tukeekin niin Windowsin puolella pitää pelissä olla Xbox ohjain käytössä, tästäkään toiminnosta ei kerrottu tilaisuudessa juuri muuta kuin esittely ja näytettiin lyhyt demo.

Xbox home

Toinen merkittävä asia jonka Microsoft on tehnyt PC-pelaajille on uusittu Xbox Home -sovellus josta on tarkoitus hallita pelaajan koko pelikirjastoa niin Windows -kuin myös Xbox pelejä.

Sovellus kilpailee suoraan Steamin kanssa, tarjoten esimerkiksi pelivideotallennusmahdollisuuden sekä keskittämällä itsestään pelaajien kohtauspaikan jossa he voivat keskustella keskenään, esitellä edistymispisteitään ja tarjota muita yhteisöllisiä toimintoja.

Konsolipelit PC-ruudulle!

Sovelluksella pystyy myös jatkossa jatkamaan Xbox One konsolissa pelattavaa peliä suoraan Windows 10:stä käsin, tässä kuitenkin vaaditaan Xbox ohjain, joten tämäkään ei ole se keino saada sitä näppäimistöä ja hiirtä ammuskeluihin mukaan.

Sovelluksesta käsin pystyy myös hallita Xbox One konsolia kuten sulkemaan sen.

“PC-pelaajat me välitämme teistä”:

Microsoftin edustajat lupasivat ja lähes vannoivat sen eteen että panostavat yhtä lailla PC-pelaajiin kuin konsolipelaajiin tai yleensä Xboxiin. Tämä kuitenkin näyttää tarkoittavan lähinnä sitä että yhtiö haluaa yhdistää nämä kaksi hyvin erilaista pelaajaseurakuntaa saman katon alle.

Windows 10 päivitys ilmaiseksi:

Microsoft ilmoitti tilaisuudessa Windows 10 käyttöjärjestelmän päivityksen hinnan, joka on pyöreä nolla dollaria/euroa/... Windows 7, 8 sekä 8.1 -käyttöjärjestelmää käyttäville. Ilmaisuus on voimassa tosin vain ensimmäisen vuoden jonka jälkeen käyttöjärjestelmästä täytyy maksaa.

Windows Insider -ohjelma:

Käyttöjärjestelmä ei ole kuitenkaan vielä tulossa kauppojen hyllyille mutta käyttämään sitä tavallaan jo pääsee, nimittäin Microsoftin Insider ohjelman avulla. Ohjelma antaa jokaiselle kiinnostuneelle mahdollisuuden ladata käyttöjärjestelmän kehitysversio.

Insider ohjelman tarkoitus on kerätä korjaus -ja kehitysehdotuksia suoraan Windowsin käyttäjiltä ja saada Windows 10:stä siten entistä parempi ja kun se on vihdoin valmis kauppojen hyllyille.

Microsoft ilmoitti Insider ohjelmalla olevan jopa 1,7 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää.

Kympin Mobiiliversio esiteltiin myös:

Windows Phone 10

Microsoft esitteli myös samaa versionumeroa kantavan mobiili Windowsin, Windows Phone 10 version testiversio julkaistaan helmikuun aikana. Tilaisuudessa mainittiin myös että jokainen Windows Phone 8.1 laite tulee saamaan Windows Phone 10 päivityksen aikanaan myös ilmaiseksi.

Windows Phonen yksi merkittävä uudistus on kotiruudun viereisellä sovelluslistalla, nyt sovelluslistan päälle ilmestyy uusin sovellus tai peli jonka käyttäjä on hakenut, eikä sitä tarvitse enää metsästää aakkosjärjestyksessä olevasta sovelluslistasta.

Aikaisemmin tällä viikolla vuodetut kuvat kertoivat jo muutamasta uudesta käyttöliittymä ominaisuudesta jotka Windows 10 puhelimeen hyvin mahdollisesti tulee, Microsoftin virallisessa kuvassa (yllä) niistä näkyy yksi, eli läpikuultavat tiilet.

Windows 10 seuraava testibuildi:

Seuraava Insider buildi tulee saataville ensi viikon aikana, Microsoft ei eritellyt vielä sitä koska päivitys tulee tarkasti saataville ja mitä nyt esitellyistä toiminnoista se sisältää.

Video:

Alla video jossa Microsoftin Joe Belfiore esittelee yllämainittuja ja muutamaa muutakin uutta toimintoa tulesta käyttöjärjestelmästä:

LÄHDE: Microsoft

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"