Suunnittelusta toteutukseen ei pitäisi enää kestää kauan sillä merikaapeli on saanut tarvittavat luvat valtioneuvostolta. Maita yhdistävän, Sea Lioniksi nimetyn kuituyhteyden asennustyöt voidaan vihdoin aloittaa.
Vuoden 2013 joulukuussa Suomen hallitus pani alulle "Sea Lion -merikaapelijärjestelmän" , josta on tarkoitus rakentaa kestävä, luotettava ja nopea merikaapeliyhteys Suomen ja Manner-Euroopan välille ja näin lisätä Euroopan sisäisiä yhteyksiä ja edistää digitaalista taloutta (lainaus teknisestä kuvauksesta).
Suunnitelmat Suomen omalle yhteydelle olivat perustellut, Suomen Euroopan dataliikenne kulkee yksinomaan Ruotsin kautta, Ruotsin armeijalla on kuitenkin oikeus seurata maansa sisäpuolella liikkuvaa dataliikennettä, siksi Suomi tarvitsee oman turvallisen väylän Eurooppaan.
Kuitua tulee vedetyksi yhteensä yhteensä noin 1 150 kilometriä ja se tulee yhdistetyksi Suomen ja Saksan lisäksi myös Ruotsin sekä Tanskan kanssa.
Yhteyspisteiksi tulevaisuudessa voi tulla ja varmasti tuleekin muita alueen maita, esimerkiksi Venäjän Suunnittelemaan Aasian menevää kaapelia on mietitty liitettäväksi Sea Lionin kanssa.
Merenalainen kuitukaapeli saa lähtönsä Helsingin satamasta ja johtaa lopulta Rostockiin Saksaan.
Suomen uskotaan hyötyvän uudesta suorasta linjasta muun Euroopan kanssa, varsinkin datakeskusbisneksen oletetaan hyötyvän:
"Suomi on pohjoisen sijaintinsa vuoksi ihanteellinen datakeskusten sijaintipaikaksi. Monet monikansalliset yhtiöt ovat jo huomanneet maamme keskeisen sijainnin idän ja lännen välillä." -Todetaan projektin esittelysivustolla.
Lehdistötiedotteessa muistutetaan että merikaapelin suunnittelussa on otettu huomioon myös ympäristövaikutukset: "Suomen talousvyöhykkeellä merikaapelin asennus kestää noin 20 päivää. Hanke vaikuttaa laivaliikenteeseen ja kalastukseen lähtökohtaisesti vain rakennustöiden aikana. Merikaapelin reitti on suunniteltu siten, että hankkeen ympäristövaikutukset ovat vähäiset."
Uusi kaapeli tulee moninkertaistamaan nykyisen nopeuden maailmalle, joten uuden kaapelin käyttöönotto tulee olemaan merkittävä.
Kaapeli toteutetaan Alcatel-Lucent (Nokia) tarjoamalla teknologialla ja kaapelialuksilla. Hankkeen toteuttaa ja sen toiminnasta vastaa Suomen valtion omistama C-Lion1 Oy.
Kaapeli tulee maksaman yhteensä noin 60 miljoonaa euroa josta valtio maksaa julkista rahaa noin 20 miljoonaa euroa.
Valtiolle uudesta tietoliikennekaapelista tulee kaksi kuituparia kahdeksasta omaan käyttöön joka kattaa neljänneksen sen kokonaiskapasiteetista ja muut menevät kaupalliseen käyttöön.
Tarkkaa päivämäärä asennustöiden aloittamisesta ei annettu, lehdistötiedotteessa mainittiin kuitenkin hankkeen olevan aikataulussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"be excellent to each other"