perjantai 30. lokakuuta 2015

Aalto-yliopisto: Otaniemeen 5G-testiverkko

Aalto-yliopisto: Otaniemeen 5G-testiverkkoOtaniemen testiverkko päivitetään 5G-aikakauteen ja lopulta verkkoa tullaan laajentamaan myös Espoon kaupungin keskusta-alueille.

Nykyisellä hankkeella on tarkoitus saada opiskelijat ja start-up yritykset kehittämään alustaa ja opiskelemaan sitä, kuinka 5G-verkon potentiaali kannattaa hyödyntää ja minkälaisia palveluita sen ympärille rakentuu.

Yliopisto toivoo saavansa mukaan yhteistyökumppaneita tutkimukseen ja sisällön luomiseen, uusi verkko tulee olemaan käyttäjälleen täysin ilmainen joten mukaan on sinällään helppo lähteä, ongelma on toki ulkopuolisille vielä se että verkko kattaa vain kampuksen ja lähtee siis liikkeelle sinällään pieneltä alueelta, vaikka eihän se tutkimustyötä estä.

"Kyseessä on valtakunnallinen pilotti, jonka tavoitteena on luoda kokeiluympäristö uudelle teknologialle", professori Raimo Kantola kertoo Aalto-yliopiston tiedotteessa.

Myöhemmässä vaiheessa 5G -testiverkko on tarkoitus laajentaa Espoon kaupungin keskusta-alueille jossa sitä voidaan testata paremmin käytännössä, kuten miten palvelut pelaavat haasteellisissa kaupunkiolosuhteissa kuten esimerkiksi tunneleissa sekä autoissa kuten joukkovälineissä.

Aalto-Yliopisto rakentaa verkon yhdessä TAKE-5 projektin kanssa, joka on Tekesin rahoittama projekti, jonka kesto on kolme vuotta.

Projektissa ovat mukana Aalto-yliopiston lisäksi Helsingin yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja VTT. Yrityksistä mukana ovat tällä hetkellä Nokia, Ericsson, Huawei, Coriant Oy, Efore, EXFO, ECE, Rugged Tooling ja Magister.

Koska me muut saadaan 5G?

5G-verkon kaupallisen hyödyntämisen oletetaan alkavan toden teolla vuosikymmenen vaihteessa, lähinnä sitä mukaan kun yleisiä verkkoja lähdetään päivittämään uuteen, gigabittiluokan yhteysnopeuksiin ja tähän taas operaattorit lähtevät  täysillä mukaan vasta kun markkinoille alkaa vyörymään 5G-päätelaitteita.

LÄHDE: Aalto-yliopisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"