Twitterin toimitusjohtajana juuri aloittanut Jack Dorsey on julkistanut suunnitelmansa potkia lähes 350 työntekijää sosiaalisen median pioneeriyhtiöstä pihalle.
Dorsey on suunnitellut potkivansa yhteensä 336 henkilöä ulos ja voi olla että koko kasvaa syödessä. Tällä hetkellä Twitter työllistää noin 4 100 henkilöä ympäri maailmaa, työntekijämäärä voi aluksi kuulostaa yllättävän suurelta kun ajattelee että Twitter on vain yksi palvelu.
Facebookin tavoin Twitter ei kuitenkaan ole vain yhden palvelun talo vaan se tekee paljon muutakin, vaikkakin kaikki liittyy tavalla taikka toisella itse Twitteriin. Viimeisin uutuuspalvelu yhtiöltä on videopalvelu Periscope jolla voi lähettää suoraa videokuvaa kännykästä nettiin.
Twitter on aloitti myös mainoksien myynnin jotta se voisi pitää osakkaansa tyytyväisinä, ilmeisesti kaikki ei ole kuitenkaan mennyt aivan yhtiön suunnitelmien mukaan.
Twitter kadottanut fokuksensa:
Jack Dorsey on sitä mieltä että yhtiön on keskityttävä jatkossa olennaiseen ja se onnistuu pienemmällä tiimillä paremmin. Ilmeisesti tällä kommentillaan hän tarkoitti sitä että yhtiön leviäminen useisiin palveluihin ei ole hyväksi ja haittaa päätuotteen, eli Twitterin kehitystä.
Potkut on tarkoitus kohdistaa Twitterin tai sen muiden palveluiden kehittäjiin, eli koodaajiin ja suunnittelijoihin.
Jack Dorsey on työskennellyt Twitterin parissa sen alkuajoista lähtien ja hän onkin yksi palvelun perustajista.
Twitter tulee saamaan uudistuksia helppokäyttöisyyteen:
Jack Dorsey haluaa Twitteristä entistä helppokäyttöisemmän ja siten saada enemmän käyttäjiä palvelulle, vaikka sillä onkin miljoonia aktiivisia käyttäjiä, on Facebook mennyt reilusti ohi.
"Monet käyttäjät tekevät tunnuksen Twitteriin, mutta jättävät palvelun koska kokevat sen käytön turhan hämmentäväksi " -Dorsey sanoi.
LÄHDE: Bloomberg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"be excellent to each other"