maanantai 8. helmikuuta 2016

Project Ara on elossa, mahdollisesti tabletin muodossa

Project Ara on elossa, mahdollisesti tabletin muodossaGooglen modulaarisen älyluurin, Project Aran piti tulla alkujaan markkinoille jo viime vuoden aikana mutta projekti on sen jälkeen vedetty useampaan otteeseen takaisin piirustuspöydälle, nyt projektista on taas annettu elon merkkejä.

Google on ollut projektista yllättävän hiljainen, viimeksi projektista kuultiin virallisesti kun yhtiö ilmoitti ettei tuotetta tuoda vielä markkinoille vaikka niin oli tarkoitus, sitä aikaisemmin ilmoitettiin puhelimen käytössä olevan liitinalustan kokevan perustuvanlaatuisen päivityksen tekniikkansa suhteen ja siksi projektista ei ole vielä tuotteeksi, näiden tapausten jälkeen projektista ei ole kuulunut oikeastaan mitåän pitkään aikaan.

Nyt kuitenkin mobiililaitteiden grafiikan suorituskykä mittaavan GFXBench sovelluksen laitetietokantaan on ilmestynyt uusi laite joka ainakin väittää liittyvänsä Project Araan.

Laite tunnetaan nimellä A8A01 ja tietokannan mukaan se olisi tehojensa suhteen erittäin kilpailukykyinen nykyisin markkinoilla olevien lippulaivapuhelimien rinnalla. Pitää kuitenkin muistaa että Aran tapauksessa sen osia voi muutella joten kyseessä on vain yksi kokoonpano monien vaihtoehtojen joukossa.

GFXBench laitetietokannasta löytynyt A8A01

A8A01:ssa on heti muutama erikoisuus, näytön kooksi se ilmoittaa 13,8 tuumaa ja sisäiseksi muistiksi 10 sekä 25GB, kyse voi olla siis Project Aran tablettiversiosta tai sitten Googlen insinöörit testailevat alustaa todellakin erikoisin laajennuksin.

Suorittimena on kahdeksanytiminen Qualcommin Snapdragon 810 1.9GHzin taajuudella ja keskusmuistia laitteelle on asennettu 3 gigaa josta ilmeisesti käytettävissä on 2.7GB.

Aran ominaisuuksiin kuuluu erityisesti oman kameramoduulin valitseminen ja testilaitteessa näyttää olevan erittäin perusversio moduulista sillä sen tarkkuus on vain 0.3 megapikseliä, etukamera kuitenkin olisi 4.8 megapikselin tarkkuudella varustettu moduuli.

Kameroiden tarkkuudet saattavat kertoa myös siitä että kyseessä todella on tabletti nimittäin yleensä tableteissa käytetään etukameraa enemmän videopuheluiden vuoksi, eikä tabletteja kokonsa puolesta yleensä käytetä valokuvien ja videoiden ottoon, nämä huomioon ottaen laitteen kameravalinnat ovat järkeviä.

Googlen Project Araa voi yrittää seurata sen kotisviuilta tai Twitteristä mutta toistaiseksi kanavat ovat olleet erittäin hiljaisia.

LÄHDE: Slashdot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"