tiistai 7. kesäkuuta 2016

eSports – tämän ja huomispäivän juttu

eSports – tämän ja huomispäivän juttuElektroninen urheilu, eli eSports, on ollut keskuudessamme pidempään kuin ehkä tulee ihan heti ajatelleeksi. Muoto on toki ollut hieman eri mitä tänä päivänä, mutta kehitys on ollut selkeästi nähtävissä jo pidempään.

Digitaalinen pelaaminen on ollut läsnä jo 1950-luvulla kun eri pelejä alettiin digitalisoimaan. n. 60 vuodessa on otettu harppauksia joista jopa perinteiset kolmiloikkaajat olisivat kateellisia. Jos joskus pidettiin elektronisia kolikkopelejä uskomattomina luomuksina, niin tällä hetkellä nuo pelit on lähinnä sijoitettu huvipuistoissa takanurkkaan ja nettikasinoilla sinne retro-osastolle.

On todennäköistä että 50 vuoden päästä tästä hetkestä naureskellaan konsolipelien ohjaimille ja siihen että pelejä voi pelata vain television tai muun näyttöpäätteen ääressä. Mobiili pelaaminen on jo nyt kuuminta hottia pelialalla, joten on päivänselvää että mobiilius tulee jatkossakin olemaan iso juttu. Tullaanko jossain vaiheessa näkemään esimerkiksi virtuaalisen olympialaiset tai vaikkapa eSports –formulakausi? Aika kaukaiselta tuntuu tällä hetkellä, mutta aika moni asia on aikaisemmin tuntunut varsin kaukaiselta. Vai olisitko silloin joskus matopeliä pelatessasi uskonut mitä sillä ”kännykällä” voi tänä päivänä tehdä? Jep, tuskin kukaan uskoi.

eSportsin suosio kiihtyy:

eSports on tämän hetken yksi eniten kiinnostusta herättävä laji ympäri maailmaa. Tähän on syynä konsolilaitteiden määrän jatkuva kasvu ja se että periaatteessa jokaisessa sivistyneessä valtiossa voi aloittaa pelaamaan pelejä ja edetä taitojen ja tuurin riittäessä vaikka mihin. Onpa tätä laji genreä verrattu jopa kuningaslaji jalkapalloon ja pokeriin. Ihan vielä ei näissä statuksissa olla, mutta eSportissa lajina voi olla myös jalkapallo tai pokeri… tai oikeastaan ihan mikä tahansa.

eSports on sen verran kiinnostava laji meillä ja maailmalla että suurimmat turnaukset ovat päässeet jo vedonlyönnin kohteiksi. Suosiosta kertoo paljon myös se, että eSportsilla on jo oma kansainvälisen elektronisen urheilun liitto IeSF ja myös Suomella on oma elektronisen urheilun liitto, SEUL ry.

Myös suomalaiset pelaajat mukana:

IeSF World Championship -turnaus Romanian Bukarestissa vuonna 2013. Kuvassa League of Legends -pelin maajoukkue. (Kuvaaja: Raakel Hämäläinen)

Ihan kaikkia konsolipelejä ei suinkaan pelata siinä mittakaavassa mitä suosituimpia pelejä pelataan. On toki olemassa ammattimaisia liigoja esimerkiksi suosittuihin NHL-peleihin ja autosimulaattoreihin, mutta suosituimpia pelejä ovat pelit kuten Dota 2, StarCraft, League of Legends, Warcraft ja Counter-Strike: Global Offensive. Parhaat pelaajat ovat täysammattilaisia ja parhaiden pelaajien ansioiksi lasketaan yli kaksi miljoonaa dollaria pelkistä peliturnausmenestyksistä. Tähän päälle tietenkin kaikki sponsorointitulot ja muut.

Monen suu loksahtaa auki kun katsotaan vaikkapa kolmen parhaan suomalaispelaajan ansioita koko uralla. JerAx, Matumbaman ja Cyanide ovatesportsearnings.com –sivuston mukaan kaikki yli 115 000 dollaria ja suomalaisten ykkönen on tienannut pelaamalla jo reippaasti yli 200 000 dollaria. Upea suoritus!

Lokakuun alkupuolella 2016 pelataan kahdeksannet eSportsin MM-kisat. Peleinä noissa kisoissa tulee olemaan League of Legends, Heartstone: Heroes of Warcraft ja Counter-Strike: Global Offensive. Yhteenlaskettu turnausten potti on 44 000 dollaria ja kokonaiskilpailun voittajalle on luvassa 10 000 dollarin potti. Myös Suomesta tullaan lähettämään kahteen jälkimmäisenä mainittuun peliin oma joukkue.

Turnaukseen lähtijät tullaan valitsemaan elokuun eSM-kisojen turnausten perusteella. Assembly Summer 2016 tapahtuman yhteydessä järjestettävässä tapahtumassa pelattavia turnauksia pääsee seuraamaan myös kotisohvilta livestreamien välityksellä ja todennäköisesti näiden pelattavien kohteiden pelaajat ja voittokertoimet löytyvät myös tässä hetkessä eläviltä vedonlyöntitoimistoilta.

Jutun lähteinä käytetty seuraavia sivustoja:
http://seul.fi/
http://www.kertoimet.com/esports/
http://yle.fi/aihe/elektroninen-urheilu/

*Tämä artikkeli on tuotettu yhteistyökumppanimme kanssa*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"be excellent to each other"